Duunia

Urani mansikanmyyjänä on lähtenyt liikkeelle tasaisen varmasti :) Oikeastaanhan se alkoikin jo toissa kesänä, mutta viime kesän pidin luovaa taukoa ja kehittelin mielessäni tälle kesälle entistäkin parempia myyntipuheita ;) No ei vaan, tykkään työstäni kyllä tosi paljon, koska vuorot ovat sopivan pituisia (4,5h) jotta kerkeän ottamaan kesän myös loman kannalta, saan olla tekemisissä ihmisten kanssa ja työsuhde-etuni ovat melkoisen maukkaita!

Jokainen mansikanmyjänä toiminut kuitenkin tietää myös työn varjopuolet... Ne ovat palautuneet minunkin mieleeni jo näiden muutaman työpäivän jälkeen:

• ruokakaupan aulassa on KYLMÄ (myyntipiste on aivan kymälaitteiden läheisyydessä ja kahdesta suunnasta käy veto, kun ulko-ovet avautuvat ja sulkeutuvat jatkuvasti)
• noin 80- vuotiailta äijänkäppäniltä ällöttävällä vihjailevalla äänenpainolla saatu palaute siitä, että "myyjä on vähintään yhtä hyvännäköinen kuin marjatkin" ei ole kovin imartelevaa. Kiitos vain!
• nämä samaiset miehet viihtyvät yllättävän hyvin myyntipöydän edessä rykelminä, mutta eivät kuitenkaan koskaan osta mitään
• minä olen vain myyjä, mansikoiden (asiakkaiden mielestä liian korkea) hinta ei ole minun päätettävissäni
• valitettavasti en tiedä paljonko yksi mansikantaimi maksaa, joten en pysty tekemään myöskään hintavertailua siitä, kuinka paljon edustamani puutarha jää voitolle suhteessa taimien määrään
• ihmiset valittavat, ettei mansikoihin ole varaa, mutta kyllä sen yhden tupakka-askin tai kaljakorin voi aina ostaa
• ensimmäinen aamutunti yhdeksästä kymmeneen on niin kuollut, että!

En kuitenkaan halua valittaa tuon enempää, koska minun pitää olla todella kiitollinen siitä, että tänä kesänä ylipäänsä irtosi mitään duunia :) Muutenkin työni on kyllä pääpiirteittäin tosi positiivista, nuo ärsyttävät asiat on vaan kiva päästä purkamaan johonkin, ettei turhaan pyörittele niitä päässään :)

DIY

Sovitin viime viikolla Marimekolla lähes täydellistä "ryppymekkoa". Lähes sen takia, koska kyseinen mekko oli muuten AIVAN täydellinen, mutta sen pituus ei miellyttänyt minua. Olen ollut aina todella tumpelo mitä käsitöihin tulee, mutta äitini uskalsi ehdottaa jos kokeilisin ommella samanlaisen mekon itse. Aluksi vähän epäröin, mutta kun myyjäkin vakuutteli, että: "Kyllä sinä pystyt siihen!", niin pakkohan se oli suunnata kangaspakkojen äärelle valitsemaan sopivaa kangasta :) Tuollaiseen mustavalkoiseen kankaaseen päädyin, harmi kun en muista nyt sen nimeä. Marimekolta suuntasin suoraan mummini luokse ja nappasin ompelukoneen lainaan ja tadaa: mekko oli valmis jo samana iltana! Enkä joutunut tekemään yhteistyötä ratkojankaan kanssa kuin pariin otteeseen, mikä on minulta jo saavutus sinänsä ;)

Mekko on erittäin helppo toteuttaa: kangas leikataan ja ommellaan sivusaumat niin, että kankaasta muodostuu "pussi", sitten vain ommellaan noita rypytysompeleita sopiva määrä, käännetään ja ommellaan helma ja siinäpä se. Arvatkaapa kuka kävi lauantaina uudestaan Marimekolla ja osti kahta uutta kangasta? ;) Toista mekkoa en ole saanut vielä aivan valmiiksi tämän viikkoisten kiireitteni takia, mutta ei siitäkään enää paljoa puutu. Kolmas vielä odottelee kankaana ja muuttuu mekoksi varmasti ensi viikon aikana :)

A little more blondie

Toissapostauksessa kirjoittelin siitä, miten vaaleiden hiusten kaipuu iski minuun. Siitähän se kunnon kierre vasta alkoikin: eilen oli pakko vaalentaa tukkaa vielä hieman lisää ;) Väri oli nimenomaan vaalennustuote, ei siis normaali hiusväri. Sävyksi valitsin vaalean helmenharmaan (tai joku helmenvaalea, mutta kuitenkin). Tiesinkin jo värjätessäni, että helmenvaaleita hiuksia en tule saamaan, koska pohjavärini oli kuitenkin niin eri sävyinen. Latvoihin tuota helmenvaaleutta tuli kivasti ja ajattelinkin, että voisin värjätä hiukset vielä uudestaan samaisella sävyllä josko sen oikea sävy tarttuisi sitten koko muuhunkin päähän :) Toisaalta olisi varmasti järkevämpi antaa hiusteni olla nyt jonkin aikaa aivan koskematta, koska varsinkaan näin ohuita hiuksia nuo värikäsittelyt varmasti rasittavat ihan mojovasti. Ja nuo vaalennusaineet tuskin ovat sieltä hellävaraisimmasta päästä? ;)

Tästä lähdettiin...

...tässä mentiin...



...ja näihin päädyttiin :)

Näyttääpä hiukseni kivan hampuilta noissa jälkeen -kuvissa...höh. Nämä ennen ja jälkeen -kuvat ovat otettu hieman eri valossa, joten aivan täydellistä käsitystä hiusteni värin muutoksesta ei niistä saa :/ Kivat näistä jokatapauksessa tuli, nyt minun tosiaan pitää vain toppuutella tätä blondauskierrettäni :D

What a feeling!

Jep, pientä hiljaiseloa on nyt tullut vietettyä tämän blogini osalta. Syy siihen on ollut normaalia vilkkaampi sosiaalinen elämä ja kaikenlainen pieni puuhastelu, johon olen mieluummin käyttänyt aikaani blogikirjoittelemisen sijaan :) Paljon kaikkea on tapahtunut: IHANIA illanviettoja ja baareilua rakkaiden ystävieni kanssa, yhdet saadut ja yhdet annetut pakit (tällä kertaa antaminen oli kivempaa kuin saaminen, mutta ei lannistuta ;)), pikkuveljen täysi-ikäistymistä ja ensimmäisiä biliksiä hänen kyydissään (en voi uskoa todeksi, että oma pieni veliveikkani on jo 18!), kesätyöhaastattelu ja paikan nappaaminen (en voi olla ihan surkea, jos reilusta kymmenestä hakijasta tulin ainoaksi valituksi ;)), pääsykoe...

...JA OPISKELEMAAN PÄÄSY! :) Tämä on niin mahtava fiilis, että! Kävin siis suunnitelmieni mukaan suomen kielen ja kirjallisuuden pääsykokeessa, jonne menin ihan sillä fiiliksellä, että katselen mitä sitten sivuainepääsykokeessa tulisi osata. En todellakaan osannut odottaa, että tarinoimieni vastausten perusteella minulle olisi napsahtanut opiskelupaikka jo nyt! Pakko kai se on sekin tunnustaa, etten edes ollut saanut kaikkia pääsykoekirjoja :D Olen siis (nolo, mutta ilmeisesti erittäin hyvätuurinen) elävä esimerkki siitä, että yliopistoon voi tulla valituksi vaikka ei pänttäisikään kaikkia opuksia kannesta kanteen tai osallistuisi tuhansia euroja maksaville valmennuskursseille. No joo, kyllähän lääkis ja kauppis ovat asia erikseen, mutta kuitenkin ;) Voitte vain kuvitella, kuka puhkesi tänään itkuun jo postilaatikolla huomattuaan sinne ilmestyneen PAKSUN (opin jo viime kesänä mitä se tarkoittaa) kirjeen yliopistolta!

Tämän päivän olenkin taas leijunut ihan jossain muissa ulottuvuuksissa ja hehkuttanut onnellisuuttani, mutta omasta mielestäni ihan aiheesta! Ehkä aidoimmat ja etenkin osuvimmin muotoillut onnittelut sain Tiinalta, joka puhelimessa totesi minulle, että: ”Onnee, eipähän tarvii enää siellä vittuuntuu!” :D Niinpä, heippahei te ikiteinit luokanopeopiskelijat, tää lähti nyt!