Tällä hetkellä minun pitäisi olla lukemassa tenttiin, mutta kun kirjoitusinto iskee, niin se on ehdottomasti käytettävä hyväksi! Sinänsä ainakaan omalla kohdallani ei kyllä ole mikään ihme, että inspiraatio iskee juuri silloin, kun paksu pinkka luentomatskuja odottaa vieressäni lukijaansa…
Mutta miksi varsinaisesti halusin kirjoittaa, on se, että näin toissayönä pitkästä aikaa niin ihanaa unta! Ennen kuin kerron varsinaisesti unestani, täytyy minun hieman taustoittaa asiaa, koska enpä ole tainnut kertoa tästä edes parhaimmille ystävillenikään äitiäni lukuun ottamatta (lukekaa eteenpäin, niin tulette tietämään miksi äitini tietää asiasta!)
Matkustin viime kevättalvella Joensuusta kotiin junalla. Kotipaikkakuntani pysäkki on heti ensimmäinen pysäkki Joensuun jälkeen, joten olen tottunut siihen, että kyseisellä matkalla voin istahtaa melkeinpä mille tahansa tyhjälle paikalle; yleensä se paikka on minulle myydyn ikkunapaikan viereinen käytäväpaikka. (Olen huomannut, että Vr:llä on tapana myydä aina ikkunapaikka ja jättää se viereinen käytäväpaikka myymättä, jos juna ei ole aivan täynnä.) Istahdinpa taas tapani mukaan siihen käytäväpaikalle. Huomasin junan täyttyvän melko hyvää tahtia, olihan sentään kyse perjantain alkuillasta, mutta ajattelin että ei sitä minun valloittamaani käytäväpaikkaa kuitenkaan ollut kenellekään myyty enkä siirtynyt siitä mihinkään. Meni muutama minuutti ja aivan syötävän komea poika tuli kohdalleni, katsoi lippuansa ja kertoi kohteliaasti, että istuin hänen paikallaan. Kerroin jääväni jo heti seuraavalla asemalla pois ja ehdotin, jos hän haluaisi mennä istumaan minun ikkunapaikalleni, jottei hänen tarvitsisi turhaan nousta paikaltaan puolen tunnin kuluttua. Diili tuli! (Olin muuten niin häsessä tuota asiaa pojalle selittäessäni, että on suoranainen ihme, että hän tajusi selitykseni pointin :D)
Diili tuli, ja vaihdoimme paikkamme päikkäin. Heti kohta poika kaivoi repustaan esille jotain koulujuttuja, jotka myöhemmin osoittautuivat ruotsin lisätehtäviksi, jotka hän oli saanut jotta pääsisi kurssin läpi. Ilmeisesti tuijottelin häntä hiukan liian intensiivisesti (vaikka yritin kyllä olla huomaamaton!), koska hän itse avasi keskustelun sanomalla: ”Joo tässä näitä ruotsin tehtäviä teen, kun yritän päästä yhtä kurssii läpi… Hei elä kato näitä toisia papereita, kun sain kaverilta näihin tehtäviin oikeet vastaukset ja ajattelin mennä sieltä missä aita on matalin ja kopsata nuo suoraan itelleni kun ei tuo ruotsi oikeen kiinnosta” Jotenkin poika alkoi huvittamaan minua ihan hirmuisesti, ja onneksi, onneksi osasin vastata tuohon jotain nasevaa. Enää en tosin muista mitä sanoin, mutta kuitenkin jotain sellaista, että juttumme jatkui koko junamatkan ajan. Kerkesimme jutella kaikkea maan ja taivaan väliltä: koulusta ja opiskelusta, harrastuksista, sisaruksista, sanomalehtien lukemisesta… Niin ja huomasimme myös, että meillä on yllättävän paljon myös yhteisiä kavereitakin! Kun poika kertoi nimensä, tajusin heti että olen kuullut hänestä erinäisissä yhteyksissä ja lukenut hänestä lehdestä. Ikäänsä nähden hän todella fiksu poika, ja sitäkin komeampi! Ei mikään turha ammari vaan ihan oikeasti esimerkiksi yhteiskunnastakin perillä oleva tyyppi olematta kuitenkaan millään tavalla nörtti tai muu vastaava. Loppumatkasta sovimme, että lähetän hänelle kaveripyynnön Facebookissa. Niin lähetin ja hän hyväksyi sen, ja saman illan aikana vaihdoimme muutamia viestejä inboxin puolella.
Junamatka tuntui yllättävän pitkältä, kun yleensä hyvässä seurassa aika vierähtää nopeammin kuin sen sallisi. Tällä kertaa tuo matkan pitkältä tuntuminen oli kyllä onni, koska olisin voinut istua ja jutella tuon pojan kanssa vaikka hänen pääteasemalleen asti! Kun astuin junasta ulos, oloni oli samaan aikaan sekä haikea että onnellinen, ja pakko myöntää, ihastunut. Äitini ensimmäinen kysymys olikin: ”Mitäs nyt on tapahtunut?” Minun oli pakko kertoa hänelle, vaikka olin ajatellut pitää tapahtuneen vain omana tietonani. Seuraava kysymys olikin: ”Ja nyt taidat olla aika ihastunut?” En tietenkään myöntänyt ja puolustelin itseäni esimerkiksi sillä, että tapaamani poika on pikkuveljeni ikäinen (ja tietysti samaan aikaan vakuuttelin itselleni omassa päässäni, että eihän vajaa pari vuotta edes olisi paha ikäero :D ). Ja enhän minä todellisuudessa tiennyt esimerkiksi sellaista aika tärkeää seikkaa, että onko hän vapaa vai varattu.
Tuosta junamatkasta asti poika on pyörinyt koko ajan jollain tasolla mielessäni. Varsinainen ihastuminen haihtui jossain vaiheessa, mutta se on nostanut taas päätään. Olemme pitäneet jonkin verran yhteyttä lähinnä Facebookin kautta hyvin kaverillisessa hengessä. Silti hänen siviilisäätynsä on minulle edelleenkin mysteeri, mutta olen kallistumassa sen puolelle että ei hän taida ainakaan varattu olla…jes!
Ehkäpä siinä oli taustoja jo tarpeeksi, eli nyt siihen uneen. Tosin epäilen, että tästä selostuksesta tulee paljon äskeistä lyhyempi, vaikka tämän uneni piti ollakin tämän postauksen pääjuttu, niin nyt tuntuu siltä etten jaksa siitä enää niin perinpohjin kirjoittaakaan :D Muttajoo, unessani olin saanut itselleni Joensuusta sen asunnon, jota olen nyt ostattelemassa. Olin pyytänyt junamatkapoikaa kahville luokseni ja juttelimme kaikkea aivan samaan tapaan kuin junassakin. Yhtäkkiä tilanne oli ajautunut siihen, että pötköttelimme vierekkäin ja hän piti minua oikein tiukasti lämpimässä sylissään. Tuon pienen referaatin pohjalta voitte varmasti kuvitella, mikä hymy kasvoilla heräsin eiliseen aamuun! Voi kunpa tuo uni kävisi vielä joskus toteen! Minulla onkin tässä jo omat pienet suunnitelmani käynnissä, nimittäin ajattelin rohjeta pyytää tuota poikaa ihan oikeasti kahville kunhan asuntoasiani järjestyy :)
Mutta miksi varsinaisesti halusin kirjoittaa, on se, että näin toissayönä pitkästä aikaa niin ihanaa unta! Ennen kuin kerron varsinaisesti unestani, täytyy minun hieman taustoittaa asiaa, koska enpä ole tainnut kertoa tästä edes parhaimmille ystävillenikään äitiäni lukuun ottamatta (lukekaa eteenpäin, niin tulette tietämään miksi äitini tietää asiasta!)
Matkustin viime kevättalvella Joensuusta kotiin junalla. Kotipaikkakuntani pysäkki on heti ensimmäinen pysäkki Joensuun jälkeen, joten olen tottunut siihen, että kyseisellä matkalla voin istahtaa melkeinpä mille tahansa tyhjälle paikalle; yleensä se paikka on minulle myydyn ikkunapaikan viereinen käytäväpaikka. (Olen huomannut, että Vr:llä on tapana myydä aina ikkunapaikka ja jättää se viereinen käytäväpaikka myymättä, jos juna ei ole aivan täynnä.) Istahdinpa taas tapani mukaan siihen käytäväpaikalle. Huomasin junan täyttyvän melko hyvää tahtia, olihan sentään kyse perjantain alkuillasta, mutta ajattelin että ei sitä minun valloittamaani käytäväpaikkaa kuitenkaan ollut kenellekään myyty enkä siirtynyt siitä mihinkään. Meni muutama minuutti ja aivan syötävän komea poika tuli kohdalleni, katsoi lippuansa ja kertoi kohteliaasti, että istuin hänen paikallaan. Kerroin jääväni jo heti seuraavalla asemalla pois ja ehdotin, jos hän haluaisi mennä istumaan minun ikkunapaikalleni, jottei hänen tarvitsisi turhaan nousta paikaltaan puolen tunnin kuluttua. Diili tuli! (Olin muuten niin häsessä tuota asiaa pojalle selittäessäni, että on suoranainen ihme, että hän tajusi selitykseni pointin :D)
Diili tuli, ja vaihdoimme paikkamme päikkäin. Heti kohta poika kaivoi repustaan esille jotain koulujuttuja, jotka myöhemmin osoittautuivat ruotsin lisätehtäviksi, jotka hän oli saanut jotta pääsisi kurssin läpi. Ilmeisesti tuijottelin häntä hiukan liian intensiivisesti (vaikka yritin kyllä olla huomaamaton!), koska hän itse avasi keskustelun sanomalla: ”Joo tässä näitä ruotsin tehtäviä teen, kun yritän päästä yhtä kurssii läpi… Hei elä kato näitä toisia papereita, kun sain kaverilta näihin tehtäviin oikeet vastaukset ja ajattelin mennä sieltä missä aita on matalin ja kopsata nuo suoraan itelleni kun ei tuo ruotsi oikeen kiinnosta” Jotenkin poika alkoi huvittamaan minua ihan hirmuisesti, ja onneksi, onneksi osasin vastata tuohon jotain nasevaa. Enää en tosin muista mitä sanoin, mutta kuitenkin jotain sellaista, että juttumme jatkui koko junamatkan ajan. Kerkesimme jutella kaikkea maan ja taivaan väliltä: koulusta ja opiskelusta, harrastuksista, sisaruksista, sanomalehtien lukemisesta… Niin ja huomasimme myös, että meillä on yllättävän paljon myös yhteisiä kavereitakin! Kun poika kertoi nimensä, tajusin heti että olen kuullut hänestä erinäisissä yhteyksissä ja lukenut hänestä lehdestä. Ikäänsä nähden hän todella fiksu poika, ja sitäkin komeampi! Ei mikään turha ammari vaan ihan oikeasti esimerkiksi yhteiskunnastakin perillä oleva tyyppi olematta kuitenkaan millään tavalla nörtti tai muu vastaava. Loppumatkasta sovimme, että lähetän hänelle kaveripyynnön Facebookissa. Niin lähetin ja hän hyväksyi sen, ja saman illan aikana vaihdoimme muutamia viestejä inboxin puolella.
Junamatka tuntui yllättävän pitkältä, kun yleensä hyvässä seurassa aika vierähtää nopeammin kuin sen sallisi. Tällä kertaa tuo matkan pitkältä tuntuminen oli kyllä onni, koska olisin voinut istua ja jutella tuon pojan kanssa vaikka hänen pääteasemalleen asti! Kun astuin junasta ulos, oloni oli samaan aikaan sekä haikea että onnellinen, ja pakko myöntää, ihastunut. Äitini ensimmäinen kysymys olikin: ”Mitäs nyt on tapahtunut?” Minun oli pakko kertoa hänelle, vaikka olin ajatellut pitää tapahtuneen vain omana tietonani. Seuraava kysymys olikin: ”Ja nyt taidat olla aika ihastunut?” En tietenkään myöntänyt ja puolustelin itseäni esimerkiksi sillä, että tapaamani poika on pikkuveljeni ikäinen (ja tietysti samaan aikaan vakuuttelin itselleni omassa päässäni, että eihän vajaa pari vuotta edes olisi paha ikäero :D ). Ja enhän minä todellisuudessa tiennyt esimerkiksi sellaista aika tärkeää seikkaa, että onko hän vapaa vai varattu.
Tuosta junamatkasta asti poika on pyörinyt koko ajan jollain tasolla mielessäni. Varsinainen ihastuminen haihtui jossain vaiheessa, mutta se on nostanut taas päätään. Olemme pitäneet jonkin verran yhteyttä lähinnä Facebookin kautta hyvin kaverillisessa hengessä. Silti hänen siviilisäätynsä on minulle edelleenkin mysteeri, mutta olen kallistumassa sen puolelle että ei hän taida ainakaan varattu olla…jes!
Ehkäpä siinä oli taustoja jo tarpeeksi, eli nyt siihen uneen. Tosin epäilen, että tästä selostuksesta tulee paljon äskeistä lyhyempi, vaikka tämän uneni piti ollakin tämän postauksen pääjuttu, niin nyt tuntuu siltä etten jaksa siitä enää niin perinpohjin kirjoittaakaan :D Muttajoo, unessani olin saanut itselleni Joensuusta sen asunnon, jota olen nyt ostattelemassa. Olin pyytänyt junamatkapoikaa kahville luokseni ja juttelimme kaikkea aivan samaan tapaan kuin junassakin. Yhtäkkiä tilanne oli ajautunut siihen, että pötköttelimme vierekkäin ja hän piti minua oikein tiukasti lämpimässä sylissään. Tuon pienen referaatin pohjalta voitte varmasti kuvitella, mikä hymy kasvoilla heräsin eiliseen aamuun! Voi kunpa tuo uni kävisi vielä joskus toteen! Minulla onkin tässä jo omat pienet suunnitelmani käynnissä, nimittäin ajattelin rohjeta pyytää tuota poikaa ihan oikeasti kahville kunhan asuntoasiani järjestyy :)
