Supisuomalaista

Ah tätä viikonloppujen rentoutta! Tulin kotiin opiskelukaupungistani poikkeuksellisesti jo torstai-iltana, koska perjantain luennot aikatauluttuivat niin hölmösti etten yksinkertaisesti jaksanut jäädä odottelemaan niiden alkamista. Kotona on aina yhtä ihanaa olla, kun koulujutut voi unohtaa lähes totaalisesti ja keskittyä vain olemiseen.

Tänään olen viettänytkin sitten oikein perisuomalaista päivää vaikkapa sitten ihan sattumalta Kalevalan päivän kunniaksi :D Aamu alkoi parilla ruisleipäpalasella ja illalla hiihtolenkin ja saunomisen jälkeen söimme äitini tekemää IHANAA lanttukukkoa, joka oli aamusta saanut hautua uunissa :) Ai että!

Kalevalan päivä suomalaisuuden päivänä ei herätä itsessäni sen suurempia isänmaallisia viboja, oikeastaan Kalevalan päivä tuo mieleeni vain ala-asteella kyseisenä päivänä järjestetyt hirvenhiihdot (suomennettuna jonkinlaiset hiihtokilpailut). Itseni ei kuitenkaan tarvinnut osallistua niihin, koska lennähdin sopivasti palmun alle hiihtolomaa viettämään juuri samana päivänä. Olen siis ollut jo pienestä pitäen lahjakas välttelemään epämiellyttäviltä tuntuneita asioita ;) Jälkeenpäinkään ei yhtään harmittanut, että jäi nuo hirvet hiihtämättä, sillä satuin näkemään kuvia kyseisistä kilpailuista, joissa koulukaverini makasivat lumihangessa ja ampuivat jousipyssyillä pahvihirviä? :D

Mutta asiaan palatakseni, arvostan suomalaisuutta ja itsenäisyyttämme suunnattoman paljon, mutta ehkä kyseiset asiat korostuvat enemmän itsenäisyyspäivänä Kalevalan päivän sijaan, vaikka suomalaisuuden päivää tänään vietetäänkin. Muistan, kuinka ukkini aikoinaan kertoi paljon tarinoita sodasta ja sen julmuudesta. Nuorempana kyseisiä tarinoita kuunteli suu ammollaan, tuntui aivan kuin ukki olisi keksinyt kaikki jutut omasta päästään. Vasta nyt vanhempana olen alkanut ymmärtämään, miten kiitollisia saamme sotiemme veteraaneille ollakaan. Epäilen, että emme voi koskaan täysin tietää mitä kaikkea he ovat antaneet ja mitä he ovat joutuneet kokemaan sen eteen, että saamme elää nykyisenkaltaisessa Suomessa. Meidän tehtävänämme onkin elää omaa maatamme arvostaen ja kunnioittaen, aivan kuin veteraanit varmasti haluaisivat meidän tekevän.

kuva

Vihertävä peukalo

Peukaloni ei ole koskaan ollut erityisen vihreä, mutta viikonloppuna ajattelin rohkaistua ;) Ostimme kotiin houkuttelevan näköisen "yrttisetin", joka sisälsi kolme pientä ruukkua multatabletteineen ja persiljan, basilikan sekä ruohosipulin siemeniä. Tämä olikin tarpeeksi helppo tapa aloittaa sisäisen puutarhurini ura :D

Projekti olikin helppo, kun ei tarvinnut muuta kuin laittaa multatabletti ruukkuun ja vettä päälle ja sen jälkeen siemenet omiin ruukkuihinsa. Saa nyt nähdä tuleeko näistä istutuksistani ikinä kasvamaan mitään syötävää, mutta toivossa on hyvä elää ;)

ps. Rakas ja hyvin palvellut 3,2 megapixelin kamerani (jolle veljeni on antanu nimen "Halko") taitaa vedellä viimeisiään.. Makrokuvaus on vähän sieltä tännepäin vaikka kaikkien asetusten pitäisi olla ihan oikein ja kuvatessa näytössä vilistää epämääräisiä sinisä viivoja, nyyh! Miten raaskinkaan vaihtaa uuteen kameraan, kun tuo on sentään ikuistanut niin monia reissuja aina baari-illoista ulkomaanmatkoihin asti..

2h+k+s?

Haave ihan ikiomasta asunnosta on pyörinyt mielessäni koko tämän ensimmäisen opiskelulukuvuoteni ajan. Olen aktiivisesti silmäillyt myytävänä olevia asuntoja sekä maakuntalehtemme kiinteistö-liitteistä että eri nettisivuilta. Joissain asuntonäytöissä olemme äitini kanssa käyneetkin ikään kuin "tunnustelemassa maaperää". Juuri sitä oikeaa ei vielä vain ole sattunut kohdalle.

Mieluiten haluaisin ostaa kaksion, ja mahdollinen sauna olisi erityisplussa. Tämänhetkinen unelmieni asunto sijaitsisi suunnilleen samoilla tienoilla kuin nykyinen vuokrayksiönikin. Tästä on lyhyt matka sekä keskustaan että yliopistolle, eli sijainti on mitä mahtavin. Ei siis ole kyse siitä ettenkö tässä asunnossa viihtyisi, vaan siitä, että olisi ihanaa kun olisi oikeasti ihan oma koti.

Tulevalta asunnoltani haluaisin hyvän sijainnin ja saunan lisäksi myös sitä, että suurimmat putki- ja ikkunaremontit olisi jo tehty. Olisi mukavaa, jos asunto olisi muutenkin hyvässä kunnossa, eli että siihen olisi tehty ainakin jonkinlaista muutakin remonttia mikäli kysessä olisi vanhempi asunto. Toisaalta olisi aika huippua ostaa joku ihan läävä ja rempata siitä juuri oman mielensä mukainen. Siihen ei välttämättä kyllä aikani riittäisi, koska se tuntuu olevan kortilla jo normaalissa opiskeluarjessakin.

Opiskelijan suusta tällaiset puheet saattavat kuulostaa monen mielestä siltä, että nyt menee korkealta ja kovaa. Todellisuudessa minulle on esimerkiksi opintotukien takia ihan sama asunko vuokralla vai asuisinko omassa asunnossa. Tuossa juuri nimittäin laskeskelin, että taidampa joutua maksamaan Kelalle takaisin kaikki opintotuet tältä ja viime vuodelta. Thanks! Selviäisin omassa asunnossa nykyiseen vuokralla asumiseen verrattuna jopa halvemmalla, koska silloin minun täytyisi maksaa vain yhtiövastiketta, joka jäisi nykyistä kiskurivuokraani pienemmäksi. Totta kai itse asunnon ostaminen tulee suhteessa kalliiksi, mutta se myös maksaisi itse itsensä takaisin. Uskon, että asunnon ostaminen täältä opiskelukaupungista olisi myös tulevaisuutta varten kannattava sijoitus. Yliopistokaupungissa on aina asunnontarvitsijoita, myös senkin jälkeen, kun olen itse saanut opiskeluni loppuun ja aion toteuttaa unelmani omasta omakotitalosta.

Tänään olen viettänyt niin true-laiskottelupäivää kuin vain ikinä mahdollista (okei, imuroin ja pesin koneellisen pyykkiä, mutta siihen se sitten jäikin!). Edes lenkille en saanut itseäni lähtemään, vaikka ulkona lämmittävä (!) aurinko eikä pakkastakaan ole kuin pari-kolme astetta. Olenkin siis kuluttanut päivääni netissä lorvaillen ja asuntoja bongaillen. Muutamia kivoja siellä on ollutkin, kenties sunnuntaina tieni vie taas asuntonäyttöön. Yksi asia on kuitenkin varma: jos ostan asunnon, sen pitää tuntua jo heti ensimmäisellä kynnyksen ylityksellä siltä THE asunnolta! :)

Onneksi veljeni suorittaa kaksoistutkintoa ja hän valmistuu talonrakentaja-ylioppilaaksi. Tällaisen talon bongasin Floridan matkaltamme ja laitoin jo tilaukseen veljeltäni ;)

Huh helpotusta!

Jeejeejee, se on ohi nyt! :) Tänään puheviestinnän tunneilla pidettiin loput puheet ja niin myös oman puheeni aika koitti. Jännitän puheiden pitämistä ihan järjettömästi - tälläkin kertaa puhe painoi mielessäni heti kurssin alusta lähtien ja jos tänään olisi ollut aamuluentoja, niin tuskinpa olisin tarvinnut herätyskelloa!

Tällä kertaa puheen pitäminen tuntui silti jotenkin erilaiselta kuin ennen. Puhe videoitiin ja jokainen kurssilainen antoi siitä kirjallista palautetta omalla nimellään. Kun kaikki vuorossa olleet olivat pitäneet puheensa, puheemme katsottiin yksi kerrallaan videolta ja analysoitiin koko ryhmän kesken. Kun opettaja kurssin alkaessa kertoi tästä menettelystä, olin aivan paniikissa, koska koen tuollaiset tilanteet erityisen vastenmielisenä. Tällä kertaa kuitenkin päätin ottaa asian kasvun paikkana, enkä niinkään maailman inhottavimpana asiana. Se nimittäin olisi varmasti heijastanut myös puheeseeni. Ajattelin, että analysoinnin avulla saan pelkästään vinkkejä siihen, miten jatkossa kannattaisi toimia.

Voin vain todeta, että asenne ratkaisee tässäkin asiassa :) Luokan eteen puhumaan mennessäni ihmettelin, kuinka rentoutunut olo minulla loppujen lopuksi olikaan. Pieni jännitys totta kai, mutta positiivinen sellainen. En halua liiaksi kehua itseäni, mutta puhe sujui paremmin kuin olin osannut kuvitella enkä videollakaan näyttänyt mitenkään idiootilta! Tällaiset kokemukset todellakin palkitsevat ja antavat itsevarmuutta, koska ainakin henkilökohtaiset kokemukseni puheen pitämisestä aiemmilta kouluvuosilta eivät ole olleet aina syystä tai toisesta niin mukavia...

ps. Ihanan kamala kaukokaipuu jonnekin LÄMPIMÄÄN! Tuonne Intiaankin voisin taas lähteä vaikka heti :)

Asenne ratkaisee

Ihanaa ystävänpäivää kaikille! :)

Ystävänpäivä-teemaa liippaa läheltä myös tämä aihe, josta ajattelin nyt hieman kirjoitella.. Olin nimittäin torstaina lähdössä junalla opiskelukaupungista kotikaupunkiini. Lähtijöitä samalta asemalta oli paljon. Etsin oman istumapaikkani ja sen löydettyäni ja paikalleni istahdettuani kiinnitin huomiota ulkomaalaistaustaisen näköiseen mieheen, joka näytti hieman eksyksissä olevalta. Mietin, kysyisinkö häneltä jos voisin olla jotenkin avuksi, mutta päädyin vain luomaan häneen "lämpimän" katseen, ikään kuin eleeksi siitä, että olisin käytettävissä jos hän apua tarvitsee. Hän tarvitsi. Mies näytti minulle matkalippuaan ja kysyi, meneekö juna asemalle, johon hän oli ostanut lipun. Kerroin hänen olevan aivan oikeassa junassa. Mies kiitti avusta ja jatkoi matkaansa vaunussa. Hetken kuluttua hän tuli takaisin luokseni ja pyysi, voisinko näyttää missä hänen istumapaikkansa on. Yhdessä miehen kanssa etsimme hänelle lippuun merkityn paikan.

Minulla ei käynyt mielessänikään, että olisin jättänyt auttamatta tuota miestä. Voin vain kuvitella, mikä fiilis itselläni olisi samassa tilanteessa ulkomailla junassa istumapaikka kateissa - ja vieläpä mielessä epäilys siitä, että lienenköhän ollenkaan edes oikeassa junassa. Minua suorastaan hävettää katsella sellaisten ihmisten toimintaa, jotka kylmästi ignooraavat henkilön, jonka he kuitenkin huomaavat tarvitsevan apua. Sen lehden taakse kun on niin helppo piiloutua.

Toisen auttaminen ei edes ole itseltään mitään pois. Se ei maksa mitään muuta kuin vaivan ja siitä saa palkaksi hyvän mielen toiselle ja myös itselleen. Kun teet toiselle hyvän teon, saat sen vielä joskus takaisin! Hyvä kiertää :)

Sisarukset olivat hakemassa vettä kaivosta (kauniit astiat, eikö?) Intiassa marraskuussa 2007. Harmi, ettei kuviin saa tallennettua kuitenkaan ihan sitä aitoa tunnetta, jonka tuossa tilanteessa aistin, kun kävelin heidän ohi.

Kummallinen kummius

Olen usein pohtinut kummiuden merkitystä nykymaailmassa. Alunperinhän kummin tehtävä on ollut toimia kummilapsensa kristillisenä kasvattajana ja uskontokuntaan tutustuttujana, eikä tämän roolin vielä tähänkään päivään mennessä olisi pitänyt muuttua, mitä kirkon "ohjeistukseen" tulee. Nykyisin tämä asetelma on kuitenkin kääntynyt omien havaintojeni mukaan jo lähes päälaelleen, kun kummilasta muistetaan lähinnä jouluna ja syntymäpäivänä. En kuitenkaan halua sanoa, että näin on aina, mutta ainakin omien kummieni tavat ilmentävät sitä hyvin. Ei sillä, että olisin kaivannut elämääni erityistä kristillistä kasvattajaa, koska koen oppineeni kyseiset asiat ihan hyvin myös muuta kautta, kotoa ja koulussa. Enkä ole mikään himouskovainen, joten senkin takia olisi tullut varmaan vain vaivautunut olo, jos kummini olisivat yrittäneet tuputtaa minulle uskontoa pienestä pitäen. Mutta että he olisivat vaikkapa soittaneet minulle hieman useammin, esimerkiksi pelkkä kuulumisieni kysyminenkin olisi tuonut iloisen mielen.

Olisin siis etenkin hiukan nuorempana toivonut elämääni jotain "erityistä" aikuista vanhempieni lisäksi. Todettakoon tässä, että äitini ja isäni (<3) ovat aina tarjonneet minulle kaiken sen henkisen tuen, jota olen elämäni varrella tarvinnut, kannustaneet, tsempanneet, auttaneet, ylipäätään tarjonneet minulle kasvuympäristön, josta voin olla hyvin onnellinen. Isäni menehtyi puolisentoista vuotta sitten, mutta äitini kanssa minulla on erittäin hyvät ja lämpimät välit, jotka ovat isäni kuoleman jälkeen vain syventyneet. Voisinpa melkein sanoa, että äitini on paras ystäväni: ei ole juuri asioita, joista en hänelle kertoisi ja rehellisyyden nimissä on pakko sanoa, että luotan äitiini enemmän kuin kehenkään muuhun ihmiseen. Tämä pohjustukseksi siihen, että en ole toivonut elämääni aiemmin mainitsemaani erityistä aikuista siis sen takia, etten olisi saanut kotoani kaikkea tarvitsemaani. Olisin vain halunnut jonkun muunkin aikuisen, jonkun, jolle myös olisin tuntenut olleeni tärkeä tai jonkun, joka olisi joskus vaikkapa soittanut ja ehdottanut jotain yhteistä tekemistä.

Kerron yhden esimerkin toisesta kummistani. Pidin rippikouluaikataulua jääkaappimme ovessa sinä kesänä, kun olin menossa rippikouluun. Kummini tuli käymään meillä ja suureen ääneen kyseli oliko mahdollisesti jollain kaverillani tulossa rippijuhlat, kun olin ympyröinyt lapusta konfirmaatiopäiväni. Tunsinpa siinä itseni todella tärkeäksi kummilapseksi, kun sain oikaista tilannetta sanomalla, että ihan itse minä sinne riparille olen menossa... Meni muuten kummini hetkeksi hiljaiseksi.

Itse haluaisin jo oman kummilapsen. Minulla on jo selkeät visiot siitä, mitä hänen kanssaan tekisin, ja että haluaisin olla hänelle todellakin jotain muutakin kuin vain kaksi kertaa vuodessa häntä muistava lahjakone. Kummilapsen saaminen näin nuorella iällä olisi myös sen takia mukavaa, ettei hän kokisi minua aivan ikälopuksi hänen itsensä ollessa teini-iässä, vaan hän voisi silloinkin kääntyä iloineen ja suruineen minun puoleeni.

Tekstistäni huokuu ehkä pettymys, mutta katkera en halua tässäkään asiassa olla. Vaikka minulla ja kummeillani ei ole ollut paljoa yhteistä, niin sitä enemmän olen sitten nauttinut niistä pienestäkin heidän kanssaan vietetyistä hetkistä. Niin, ja kummini soitti minulle juuri ennen tämän tekstin kirjoittamista ja kysyi kuulumisiani :)

Asian vierestä

Eilen tentissä kirjallisuuden opetuksen eri strategioiden pääpiirteitä esitellessäni eli suomennettuna vastauspaperin tyhjyyttä ihmetellessäni ja pääni lyödessä aivan tyhjää rupesin miettimään, miten hyödyllinen läpyskä opiskelijakortti onkaan. Tästä voi siis päätellä, ettei tenttini mennyt läheskään niin kuin sen olisi pitänyt ja ajatukseni harhailivat jossain ihan asian ulottumattomissa. Toisaalta olin kahdenvaiheilla koko tenttiin menoni suhteen, koska lukeminen oli jäänyt taas hävettävän vähälle ja lunnoistakin osallistuin vain ensimmäiselle ja sieltäkin hipsin ahkeran opiskelijan tapaan keskenkaiken pois. Mutta takaisin asiaan. Paremman tekemisen puutteessa siis pyörittelin opiskelijakorttiani kädessäni ja mietin kaikkia sen suomia etuuksia ja mahdollisuuksia. Aloin huvikseni listaamaan niitä ylös ja tässäpä upea tentin aikana syntynyt hengentuotteeni (johon kenties seuraavan tentin jälkeen on luvassa täydennystä ;) ):

1) Opiskelijakorttia vilauttamalla useiden asioiden hinta halpenee jopa puoleen

• VR ja Matkahuolto muistavat opiskelijaa -50% alennuksella. Minunkaltaiseni opiskelija säästääkin siinä sievoisen summan, koska matkustan lähes joka viikonloppu kotipaikkakunnalleni julkisia kulkuneuvoja käyttäen.


• Yliopistoruokailu on melko huokeaa, kun kassalla muistaa näyttää opiskelijakorttiaan. Mielestäni 1,80€ keittolounaasta tai 2,25€ "normaalilounaasta" ei ole paha hinta opiskelijallekaan, jos mietitään että lounaaseen sisältyy pääruuan lisäksi myös salaatit, leivät ja ruokajuoma. Ainut vain, että kampuksemme Amican ruokaloissa esillä olevat päivän lounaita koskevat ainesosaluettelot ovat aivan jotain muuta kuin mukavaa luettavaa. On E-sitä ja E-tätä, arominvahventeita ynnä muuta epämiellyttävää ja välttämisen arvoista. Toisaalta tässä kohtaa voikin pohtia sitä, miksi ruokailu on niin edullista. Siksipä melko usein valmistankin ruokani itse ja käyn sopivassa välissä päivällä kotona syömässä, olipa se sitten lompakolleni hyödyksi tai haitaksi.


• Ainakin omassa opiskelukaupungissani useita palveluita tarjotaan opiskelijoille tuntuvilla alennuksilla. Esimerkiksi kampaajakäynnistä voi hyvinkin saada hintaa alas parikymmentä prosenttia, samoin hieronnoista tai kosmetologikäynneistä. Ehkäpä he voivatkin turvallisin mielin myöntää näitä alennuksiaan, koska tunnetustihan opintotuen rippeet menevät vuokran maksun jälkeen useimmilla johonkin ihan muuhun aktiviteettiin ;)

2) Yliopistossamme opiskelijakortti toimii samalla myös kirjastokorttina. Yhden kortin "puuttuminen" ei nyt niin hirveästi lompakkoa kevennä plussien ja bonusten viidakossa, mutta käytännön kannalta tämä on erityisen hyvä ratkaisu!

3) Ykköskohdassa mainitsinkin jo "muut aktiviteetit". Opiskelijakortti on kätevä siis myös iltariennoissa, jos vaikkapa keskiviikon opiskelijabileistä haluaa selvitä euron rikkaampana.

4) Opiskelijakortti on mahtava viivotin! Viivottimelle minulla ei nykyisin ole enää tenttitilanteiden lisäksi paljoakaan käyttöä ja oma geokolmioni kun ei oikein Marimekon suhteellisen pieneen penaaliini mahdu, niin opiskelijakortti tulee hätiin tässäkin tilanteessa. Tenttivastauspapereiden marginaalit pysyy suorassa ja tentaattori pitää siististä ulkoasusta ;)

5) Opiskelijakortti on testattu myös kirjeenavaajan ominaisuudessa ja tilanteessa, jossa saksia ei ole ollut lähellä, mutta paperia on pitänyt saada leikattua siististi useampaan osaan. Hyvin toimii, eikä jätä röpelöreunoja kuten sormen avulla repiminen usein tekee.

6) Ainakin itselläni sattuu olemaan omassa opiskelijakortissani lukioajoiltani peräisin oleva ja mustavalkoisena harvinaisen hölmöltä näyttävä kuva. Itsetuntoaan voi siis aina vahvistaa vilkaisemalla korttiinsa ja ainakin toivomalla, että edes jotain positiivista kehitystä olisi tapahtunut noista kuvanottoajoista ;)

Tämä postaus olkoon todiste siitä, että tenttitilanne voi olla hyvinkin inspiroiva ;) Ja siitä, että minun on nyt aika mennä nukkumaan...

kuva

Kantapään kautta

Katsokaa nyt näitä ihanimpia kenkiäni ikinäkoskaan! :( Kivasti tuo kivi napsahti korkoon/kantaan, arvatkaa suututtaako! Uusimmat kenkäni, joissa tunnen itseni niin naiselliseksi ja muutenkin jo ensikohtaamisellamme tunsin jotakin tavallista suurempaa vetoa näitä saappaita kohtaan <3

Mitä minun pitäisi tehdä näille? Tai pitäisi varmaan puhua yksikössä, että tuolle, kun vain toinen kenkähän noista joutui kokemaan kovia. Vienkö kengän suutarille vai yritänkö itse irroittaa kivet ja jatkan noilla kävelyä kuten aiemminkin? Nyt en vielä edes uskalla koskea tuohon, etten hajota kenkää ihan lopullisesti...

Antisocial me

Tiedättekö tunteen, kun haluaisi olla vain yksin? Yksin, yksin, yksin. Minulla on nyt sellainen olo, tai on oikeastaan ollut jo eilisillasta lähtien. Ajoitus ei ole mitä parhain, nimittäin meillä fukseilla olisi tänä iltana haalarikastajaiset. Ensimmäiset yhteiset haalaribileet, jotka alkaisivat mäenlaskulla ja yhteisellä illanvietolla ja päättyisivät baariin. Pidetään hauskaa isolla porukalla ja kaikki viihtyvät, teidättehän?

Olen tunnettu sosiaalisuudestani ja toden totta se onkin yksi luonteenpiirteistäni. Viihdyn ihmisten parissa ja tulen toimeen lähes kaikkien kanssa, joten tällaisia parhaillaan vallitsevia tunnetiloja minulle iskee melko harvoin. Nyt en vain kertakaikkiaan jaksaisi mitään ylimääräistä ja ihaninta olisikin käpertyä peiton alle ja vaikkapa käydä jo yöunille. Inhottavinta tässä on se, etten itse edes tiedä miksi minusta tuntuu tältä. Koulutöitä alkaa taas kertyä luvattoman paljon ja ne stressaavat, ehkä syy voisi olla osittain myös siinä? Vai voisiko uuden pilleriliuskan aloittaminen vaikuttaa mielialaan näin valtavasti? En tiedä. Huomaan stressaavani siitä, kun minulla on tällainen olo ja sitten stressaan siitä, kun en tiedä mikä oloni aiheuttaa ja sitten stressaan siitä, että ehkä minun pitäisi tietää se ja sitten... En haluaisi tällaista stressin noidankehää! Vielä eilen iltapäivällä suunnittelimme innolla tämän illan pippaloita kavereitteni kanssa, mutta nyt täytyy sanoa ettei voisi vähempää kiinnostaa.

Pohdiskelen siis tässä parhaillaan, että mitä nyt aion tehdä tämän illan suhteen. Olen päätymässä siihen, että taidan pysytellä kotona. Mielestäni on turha mennä illanviettoon, jos koko ajan ajattelisin siellä vain että kumpa voisin olla kotona. En usko, että olisin kovinkaan hyvää seuraa, jos tosiasiassa tekisin mieluummin jotain aivan muuta. Toisaalta jos lähtisin, niin kuitenkin mitä suurimmalla todennäköisyydellä viihtyisin kavereideni kanssa, mutta... Taidampa siis nyt kuunnella sisintäni ja sitä, miltä minusta oikeasti tuntuu. Se on kai tärkeämpää, että tekee niin kuin itsestään parhaalta tuntuu, kuin että tekisi jotain vain miellyttääkseni muita?

kuva
Suunnilleen tuollainen olo minulla on tällä hetkellä... Aika apina (apinaorankimikälie kuvassa onkaan) taidan olla itsekin, kun missaan tarkoituksella yhdet parhaimmista bileistä.

Kiitos kaikille teille, jotka olitte kommentoineet! :) Kommentit piristävät jopa tällaista ääriepäsosiaalista päivääni, joten laittakaa niitä tulemaan myös jatkossakin! :)

Pakkaspäivä hyötykäyttöön

Yhdessä aiemmassa kirjoituksessani mainitsinkin jo, kuinka minulla on tapana jättää asiat viime tippaan. Mainitsin samassa yhteydessä esimerkiksi siivoamisen, johon en useinkaan saa motivoitua itseäni niin sitten millään. Rakastan kyllä suunnattomasti puhdasta ja siistiä kotia, jossa tuoksuu raikkaalle eikä pölykerros peitä kaikkea ikkunalaudasta kirjahyllyn päälliseen. Toisaalta sitten, kun siivouskärpänen puraisee niin se puraisee lujaa. Tänään (onneksi, viimein!) se tapahtui ja nyt asuntoni kirjaimellisesti kiiltää puhtauttaan. Pirteästä pakkassäästä innostuneena tuuletin matot ja petivaatteet, imuroin, pesin vessan, pyyhin lattiat ja pölyt, pesin pyykkiä... Tuo on kuulkaas jo aikamoinen saavutus minulta :) Kun olin saanut siivouksen päätökseen, oli ihan pakko soittaa äidilleni ja kertoa mitä hänen tunnetusti siivouslaiska tyttärensä oli saanut aikaan ;) Toisaalta täytyy kyllä myöntää, että siivoamisen aikana kiittelin monta kertaa sitä, että asun yksiössä - nämä 31,5 neliötä on vielä jotenkuten siedettävää saada siistiksi :D

Näin kauniissa pakkasilmassa mattoni ja petivaatteeni saivat haukata raitista ilmaa :)

Tänään koulussa alkoi fysiikan ja kemian kurssi. Kurssilla on luvassa myös tähtitiedettä. Minulle tosin jo nuo tämän päivän tunnit tiheys- ja tilavuuslaskuineen menivät ihan jollekin tähtitieteelliselle tasolle. Suhkurille sanoinkin jo, että tämän kurssin tentin läpipääseminen saattaa olla siinä ja rajalla. Matemaattiset aineet eivät ole koskaan olleet vahvinta alaani, siitä kertoo ehkä sekin, että lukion päättötodituksessa pitkän matematiikan keskiarvoni oli 5.0 ja kirjoitin siitä A:n, johon kyllä olen enemmän kuin tyytyväinen! Läpi meni, ja itselleni jo se, että sain pitkän matikan oppimäärän ylipäätään suoritettua oli jo todellinen työvoitto sinänsä :)

2.2.2009

”Kalevalaisten Naisten Liitto ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seura kutsuvat Kalevalan juhla­vuonna 2009 kaikkia suomalaisia osallistumaan kirjoitushankkeeseen ”Suomalaisen päivä”. Vastaavan hankkeen järjestivät Kalevalan juhlavuoden työryhmä ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seura kymmenen vuotta sitten yhdessä sanomalehtien kanssa. Hanke tuotti tuolloin yhteensä yli 23 000 päiväkirjaa tiistailta 2.2.1999. Näistä noin 19 000 saapui kouluista tai muilta yhteisöiltä ja noin 4 500 yksityishenkilöiltä. Valikoima vastauksista julkaistiin teoksessa Suomalaisen päivä (SKS, 2001), joka tarjoaa ainutlaatuista ajankuvaa suomalaisen arjesta vuosituhannen vaihteessa. Tarkoituksena on saada talteen Sinun omia merkintöjäsi helmikuun 2. päivältä ja siten tietoa siitä, miltä suomalaisten elämä näyttää nyt. Voit pitää päiväkirjaa 2.2.2009 ja merkitä vapaasti muistiin päivän tapahtumia, havaintoja ja ajatuksia.”

Kyseisen tempauksen innoittamana päädyin itsekin tänään päiväkirjamaiseen blogaukseen. Omaa tekstiäni tuskin kampanjaan lähetän, mutta ainakin olen hengessä mukana ;)

Aamulla heräsin kellon soittoon puoli kahdeksan maissa. Pelkkä peitto ympärilläni koomailin tietokoneelle, koska varttia vaille kahdeksan piti olla netissä ilmoittautumassa liikunnan kurssille ja nuo kurssit totutusti täyttyvät alle minuutissa – niin myös tänä aamuna. Kun olin saanut klikattua itseni haluamaani sisäpalloilun ryhmään, menin takaisin nukkumaan vielä tunniksi huonon omatunnon saattelemana. Onni onnettomuudessa kuitenkin: luulin skipanneeni aamun luennot, mutta kun menin kouluun niin kävi ilmi, ettei opettajakaan ollut ilmestynyt paikalle! Opettajamme oli sanonut olleensa nukkumassa, kun luennon alkua odottelevat opiskelijat olivat pyytäneet kanslistia selvittämään, missä opettaja oikein oli :D

Koulupäivä meni aika normaalilla kaavalla. Matematiikan ja kuvataiteen harjoitukset menivät omalla painollaan. Matikassa laskimme vitosluokkalaisten tehtäviä (voi että mitä sparrausta itsetunnolle, kun huomaa selviävänsä matikan tehtävistä ilman ongelmia ;) ). Kuviksessa harjoittelimme valojen ja varjojen suhteita hiilellä piirtäen, ja kuvataiteelliset kykyni saivat taas jotain aivan uusia ulottuvuuksia, not! Koulupäiväni päätti tekstiilityön luento, jolta tyttöjen kanssa uumoilimme pääsevämme pois jo hyvissä ajoin ennen luennon merkittyä päättymisaikaa, mutta eikös opettaja intoutunutkin selittämään jo jostain kahden kuukauden päästä toteutettavasta projektista.

Kotiin tultuani en paljoa muuta ehtinytkään kuin pikaisesti syödä ja tarkastaa sähköpostini ennen aerobictunnin alkua. Tänään jumppaa ohjasi joku random-tyyppi, enkä saanut tunnista täysiä tehoja irti ajan mennessä suurilta osin siihen, että yritin pysyä kärryillä mihin suuntaan ohjaaja milloinkin meinaa hyppiä. Sanoisinko, että hiukan epäjohdonmukaisia askelsarjoja, huh! Nyt meinaan enää vetäistä iltapalaa nassuun ja käydä unille :)

En usko ottavani tavaksi esitellä blogissani kovinkaan usein esimerkiksi päivän asujani, mutta laitetaan nyt tähän perään kuitenkin kuva, kerta päiväkirjapäivää tänään vietetään :) Kuvan koko vaatekerrasto on muuten jouluiselta Floridan matkaltamme.

Vihreä pitkähihainen Benetton

Valkoinen neule Urban Planet

Farkut Bullhead

Ilta"inspiraatio"

Siis voisin kirota nuo kuviksen kotitehtävät johonkin, ihan mihin vaan, you name it, mistä ne eivät ikinä enää tulisi ahdistelemaan minua! :D Tai toisaalta ehkä minun pitäisi oikeastaan kirota itseni tai ainakin omat tapani, joihin kuuluu hyvin vahvasti se, että jätän kaikki asiat aina viime tippaan - olipa kyse koulutöistä, siivoamisesta, kirjaston kirjojen palauttamisesta... Taas yksi lista, jota voisin jatkaa ihan loputtomiin asti. Tämänkin tehtävän saimme jo joulukuun alussa, mutta mitä teen minä? Soitan kaverilleni yhdeksän jälkeen viimeisenä iltana ennen työn palauttamispäivää, että: "Sattuisiko sinulla olemaan pensseliä lainaan, kun en löytänyt omaani?" Great. No, onneksi oli!

Tehtävänä meillä oli siis maalata jotain. Kaikki oli sallittua, mutta esimerkkiaiheina opettajamme antoi muun muassa seuraavat "Mukava muisto joululomalta" tai "Lapsuuden tarina/loru/satu". Itselleni tyypillisesti pääni löi tyhjää ja varman päälle pelatakseni päätin tehdä jonkin abstraktin taiteilun, koska suunnitelmani tuppaavat usein muuttumaan kesken projektieni. Aluksi ajattelin, että maalaan joululomamuistoni täyttämällä paperin keltaisen ja punaisen eri sävyillä, koska jouluni oli tänä vuonna täynnä aurinkoa, kiitos ihanan Forttiksen. Sitten keksin, että saman aiheenhan voi liittää myös lapsuuteen ja vaikka Päivänsäde ja Menninkäinen- lauluun. Siispä päätin maalata paperin alakulmaan mustan möykyn, joka selvästi ilmentää sitä, kuinka laulun sanojen mukaan menninkäinen "yksin tallustaa, hän miettii miksi toinen täällä valon lapsi on ja toinen yötä rakastaa"... Kerrassaan taiteellista, ja aion esitellä työni opettajalle niin, että tässä voisi integroida hyvin kuvataiteen ja musiikin ;) Ai että näitä illallisia älynväläyksiäni!

Siinäpä sitä...taidan muuten skipata aamulla kahdeksalta alkavan luennon, sen verran myöhään meni tuota työtä sutiessa :D

Se niin pieni ero

Hiihtolenkki takana ja fiilikset mitä parhaimmat! :D Kyllä tuolla ladulla mennessä oli meininki ihan jotain muuta kuin vielä muutama vuosi sitten liikuntatunneilla eteenpäin taistellessa. On jotenkin niin eri juttu hiihtää, kun saa mennä omaa ja itselle sopivaa vauhtia, kädet ja jalat eivät ole ihan umpijäässä (mutta ei toisaalta ole liian kuumakaan), sukset tuntuvat kevyiltä ja sauvat ovat sen mittaiset, etteivät hartiat jumita heti ensimmäisellä tai viimeistään toisella työnnöllä. Entä sitten se upea tunne hiihtolenkin jälkeen, kun hiki valuu ja pääsee saunaan...siinä todella tuntee tehneensä jotain! Odotan jo tulevaa perjantaita ja opiskelupäivän lyhyyttä, koska pääsen silloin tulemaan jo iltapäivästä kotikotiin opiskelupaikkakunnaltani ja aion lähteä hiihtämään! He, jotka tuntevat minut, saattaisivat nyt ajatella, että taisin eksyä väärän ihmisen blogiin, mutta nounou! A se täällä edelleen kirjoittelee, hiihtokärpäsen puraisemana vain ;)

Muuten olenkin sitten kesäihminen ihan viimeiseen saakka. Talvella palelen jatkuvasti, monen vaatekerroksen ahtaminen päällekkäin ahdistaa, autojen pakokaasun haju tarttuu vaatteisiin kovalla pakkasella ja niin edelleen. Ei talvessa siis ole muuta vikaa, kuin että se vain herättää ihan liian suurta vastenmielisyyttä, it's so simple :D Talviset maisemissa silmä kylläkin lepää, mutta silti kun siellä vaan on niin hiton kylmä! :D Toisaalta olen kyllä huolestunut ilmastonmuutoksesta ja sen mukanaan tuomista vuodenaikojen heittelyistä sun muista. Joku olikin sanonut osuvasti, että kohta Suomessa ei ole enää kuin kaksi vuodenaikaa: alku- ja loppusyksy. Mielestäni aika kekseliästä. Talvi saa siis jatkossakin tulla, mutta ehkäpä sitten valmistuttuani voisin lähteä aina sen alta pakosalle opettamaan johonkin lämpimään maahan ;)

Että ikäväni kesää ja lämpöä kohtaan varmasti lisääntyisi entisestäänkin, laitan tähän loppuun kuvan joulukuiselta Floridan matkaltamme (jolta on muuten myös yläbannerissa oleva kuva), joka oli kyllä taas yksi ihanimmista matkoista ikinä <3

Aamulenkin otoksia, kun aurinko oli vasta nousemassa uuteen päivään Fort Lauderdalessa :)