Kävin vihdoinkin tänään katsomassa Kielletty hedelmä- elokuvan. Aiemmat Dome Karukosken elokuvat ovat suosikkejani, ja tämä leffa pääsee ihan samaan sarjaan. Elokuvan jälkeen oloni oli samaan aikaan ahdistunut, huojentunut ja tyhjä. Aihe itsessään oli hyvin puhutteleva ja jotenkin tuntuu aivan epätodelliselta, että vanhoillislestadiolaisuutta on oikeasti olemassa, koska lähinnä siitä on kuullut vain jotain urbaaneja legendoja ja muutaman hassun faktan koulun uskonnon tunneilla. Elokuvan kautta sen todellisuus kuitenkin realisoitui - vaikka itselle lestadiolaisuus tuntuu erittäin vieraalta niin se on kuitenkin noin 110000:n suomalaisen arkipäivää. Niin lähellä, mutta kuitenkin niin kaukana.
Enkä voi muuta kuin kirjaimellisesti kiittää luojaa siitä, etten itse ole joutunut kasvamaan lestadiolaiskulttuurissa. En sano tätä loukatakseni kyseistä katsomusta seuraavia, vaan aivan omasta näkökulmastani, uskonnollisesti melko vapaasti kasvatettuna nuorena.
kuva
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti